Olen tehnyt pitkiä päiviä Bokeh-pajalla. Martti Jämsän ja minun Kuoriutumattomat-kirja on sidottavana. Editio on 100 kappaletta.

Työ on kestänyt vuosia ja käynyt läpi monia vaiheita. Nyt vihdoin teos alkaa tulla esiin. Ja alkaa myös paljastua, millainen siitä lopulta tuli.

No millainen? En tiedä miten sitä kuvailisi. Se ei oikein ole taiteilijakirja. Tavallisesta kirjasta se on kaukana. Se ei ole valokuvakirja eikä kirjallisuuden teos.

Ehkä se on vain “kirja, aivan yksinkertaisesti”, kuten Mallarmékin luonnehti haaveidensa Kirjaa.

Ehkä se on nimensä mukainen, toistaiseksi, ehkä ikuisesti, keskeneräinen. Tuleva kirja.

Kuoriutumattomissa on minun tekstini, fragmentaarista proosaa, osin ehkä runoutta, lähinnä muistiinpanoja, ja Martin kuvat, pigmenttivedoksia eli mustesuihkutulosteita, kaksitoista jokaisessa kirjassa. Niiden tekeminen oli, tulkoon sanotuksi, aivan hirveää. Mustesuihkutulostimet eivät ole kirjanteon välineitä. Mutta saimme hienot vedokset. Kuoriutumattomat on lintukirja, vain vailla lintuja.

Kävin viime viikolla Nide-kaupassa juttelemassa Rax Rinnekankaan kanssa Patti Smithistä ja vähän myös lukemisesta yleensä, sillä kävi ilmi, että Rax oli ollut hyvin vaikuttunut Laura Lindstedtin Kirjoitettu luettavaksi -esseestä (BOKEH#008). Hän oli kirjoittanut sen pohjalta pitkän nettiesseen, jossa julkaisun todetaan olevan “vuoden tärkein kotimainen kirja”. Paljon muutakin, tärkeämpää, siinä sanotaan.

On helpottavaa huomata, että keskustelu kirjallisuuden identiteetistä taiteenlajien joukossa ja kirjan olemassaolon ehdoista on sentään alkanut!

Image haastatteli minua Bokeh-asioista. Juttu ei ehkä vielä ole netissä. Olin huomaavinani, että minua nimitettiin ingressissä “kulttuurikonservatiiviksi”. En tiedä mikä se on, mitä etuliite “kulttuuri” tarkoittaa, mutta minkäänlaiseksi konservatiiviksi en ole koskaan tunnustautunut tai itseäni kokenut. Samantekevää tietenkin, sanokaa miksi haluatte.

Bokeh kuitenkin on avantgarde-hanke. Katseen täytyy olla tulevassa ja työkalujen testattuja. Vain vastavakiintuneeseen on suhtauduttava epäluuloisesti. Vain nykyhetken normeineen voi turvallisesti unohtaa.

Hankin värikopiokoneen. Kohta alan tehdä sillä valokuvakirjoja, joita “hyvän painojäljen” ystävät eivät kestä katsoa.

Kuvassa fotoliikkeen tekemä “kymppikuva” Xeroxilla reprottuna.