“Enkö minä ole perämies?” kysyy perämies laivan muulta miehistöltä, kun joku tyyppi tulee ja riuhtaisee ruorin häneltä – häneltä, joka on seissyt kannella yöt läpeensä “heikko lamppu” päänsä yllä. Muut eivät osaa vastata, puistelevat vain päätään hämillisinä ja katsovat vaikuttuneina muukalaista, uutta perämiestä, joka sanoo: “Älkää häiritkö minua.”

Nyt päähenkilö – tulkinnan mukaan joko entinen tai oikea perämies – toteaa: “Millaista väkeä! Ajattelevatko he myös vai laahustavatko he vain järjettömästi maan kamaralla?” Tähän kysymykseen teksti loppuu.

Franz Kafkan pieni proosateos, puolen sivuinen mittainen, oli minulle – ainakin jälkikäteen muisteltuna – ratkaisevan tärkeä silloin, kun aloin hitaasti päästä jyvälle kirjallisuuden ominaisuuksista taiteenlajina, ehkä lukion ensimmäisellä reilut kolmekymmentä vuotta sitten.

Jutun asetelma ja draama mutta myös kirjaimelliset virkkeet – Aarno Peromiehen (sic!) suomentamina – ovat säilyneet mielessäni siitä asti ja välillä välähtäneet esiin, ikään kuin ne olisivat jokin vihje.

Der Steuermann (BOKEH#011) on viime vuoden viimeinen Bokeh-julkaisu, jonka nyt viimein sain listatuksi tänne ja Bokeh-kauppaan. Vihkomuotoisessa kirjassa on tuo Kafkan teksti alkukielellä, Futuralla ladottuna ja foliopainokoneella painettuna, ei juuri muuta, paitsi yksi hopeavedos, abstrakti “merimaisema” kinonegatiivin siitä kohdasta, jossa filmin alkupää tulee ulos kasetista ja valottuu. Der Steuermannin piti olla kevyt välityö, mutta se jäi koko ajan muiden töiden jalkoihin. Valmista tuli kuitenkin. Ehkä tämä viivästys johtui siitä, että teos on kokonaan omani eikä kukaan odottanut sitä? Taiteellista työtä ei voi tehdä, ellei ole jollekulle luvannut tekevänsä sitä, ellei ole sitonut käsiään. Kustannussopimukset ovat kirjailijan tapa kiristää teos itseltään.

Bokeh-vuosi 2021 oli aika hurja. Tein valmiiksi yhteensä seitsemän julkaisua ja sovin suullisesti ainakin kymmenestä uudesta; niissä on tekemistä tälle, seuraavalle ja sitäkin seuraavalle vuodelle. Maunulan Bokeh-pajalla kalusto on jatkuvassa liikkeessä, mutta kaksi toimistokopiokonetta – väri-Xerox ja mustavalkoinen Toshiba-työjuhta – pysyvät tuotantovälineitteni ytimenä.

Vuoden ensimmäisen puoliskon tulevista julkaisuista voi jo mainita kolme. Ne pitäisi ennen kesää saada jos ei valmiiksi niin ainakin lähelle valmista.

Parin viime viikon aikana olen tehnyt Merja Kokkosen monotyyppivihkoa, jonka nimi on Angel Tape (BOKEH#013). Siitä tulee otsikkoa lukuun ottamatta sanaton, mutta mukana on kolofoni kuudella kielellä. Itse kuvissa lukemista on runsaasti.

Nelli Palomäen kanssa on tekeillä valokuvateos, joka perustuu kertakäyttökameroilla kuvattuihin “kymppikuviin”. Ne reprotaan suoraan Xeroxilla, kopiokoneen lasilta. Tämäkin suunnitelma on jo pitkällä, ja suurin osa teknisistä ongelmista on ratkaistu. Kirjan pitäisi valmistua keväällä. Kirjaan tulee myös Olavi Uusivirran proosafragmentteja. Niille on varattu puolet kirjan sisäpinta-alasta.

Kolmas nyt työpöydällä oleva julkaisu on Tekla Inarin kolmas kirja Iida Ylämäki / Ida Uphill. Valokuva- ja teksti-ilmaisua yhdistävä teos on yhteiskunnallista dokumentaarista fiktiota. Näkökulma ja kertojanääni (ja -katse) ovat helsinkiläisen nuoren naisen, jolla ei mene hyvin. Kuitenkin huomio on jatkuvasti ulkomaailmassa ja realiteeteissa, ei niinkään “sisäisessä kokemuksessa”. Teos on realistinen sanan 1800-lukulaisessa mielessä: ei kaunistelua! Inarin tekstit julkaistaan kirjassa myös Kasper Salosen englanninkielisinä käännöksinä.

Bokehin nettinäyteikkunan eli tämän blogin ja Instagramin päivittäminen ja ylläpitäminen ovat raskasta työtä, jota en toistaiseksi ole onnistunut liittämään rutiineihini. Mutta asia on jatkuvassa mietinnässä, sillä ymmärrän näiden asioiden tärkeyden. Julkaisemista ei ole ilman tiedotusta, ilman sitä, että luon ulkomaailmalle jonkin kuvan siitä, mitä teen ja mistä on kysymys, mikä on vaikkapa Angel Tape.

En pidä mahdottomana, että maksaisin jossain vaiheessa jollekulle jotakin jonkinasteisesta someavusta. Mutta en pidättäisi hengitystäni.

Kuulumisiin kevään mittaan!